Naiset sijoittavat aiempaa enemmän – Näin pääset mukaan

Sijoittaminen on nähty perinteisesti miesten puuhana, mutta se on alkanut herättää kiinnostusta myös yhä useammassa naisessa. Iällä ja taustalla ei ole väliä, vaan niin nuoret opiskelijat kuin yksinhuoltajaäiditkin puhuvat julkisesti sijoituksistaan ja kannustavat muita naisia kokeilemaan sijoittamista rohkeasti.

Sijoittaminen voi kannustuksesta huolimatta vaikuttaa vieraalta tai jopa pelottavalta. Näin ei kuitenkaan tarvitse olla. Kerromme tässä artikkelissa enemmän naisista sijoittajina ja vinkkaamme, kuinka päästä mukaan.

Sijoittaminen olisi hyödyllistä juuri naisille

Naiset ansaitsevat keskimääräisesti pienempää palkkaa kuin miehet ja työurat voivat olla katkonaisempia, joten esimerkiksi puskurin kasvattaminen ja eläkesäästäminen olisivat erityisen hyödyllisiä juuri naisille. Naiset myös elävät keskimäärin pidempään kuin miehet, minkä takia säästöjen kerääminen verrattain pienen eläkkeen rinnalle on kannattavaa.

Suomalaiset laittavat usein rahaa säännöllisesti säästötileille, mutta tilien matalien korkojen vuoksi rahoista ei kerry juuri tuottoa. Päinvastoin inflaatio vie niiden arvoa ajan myötä. Laittamalla rahat säästötilien sijasta esimerkiksi rahastoihin tai suoriin osakkeisiin alkavat säästöt puolestaan kasvamaan itsestään. Pitkän aikavälin sijoittaminen ei edes vaadi suuria summia, sillä korkoa korolle -efektin myötä pienetkin sijoitukset voivat kasvaa esimerkiksi eläkepäiviin mennessä yllättävän paljon.

Sijoittamisen ei tarvitse kuitenkaan olla vain pahan päivän varalle säästämistä, vaan varallisuutta voi kerryttää myös mukavista asioista nauttimiseen.

Naiset ottavat vähemmän riskiä, mutta saavat enemmän tuottoa

Vaikka sijoittaminen naisten keskuudessa on yleistynyt, on heitä yhä selkeästi vähemmän kuin miespuolisia sijoittajia. Osake- ja rahastovälittäjä Nordnetin selvityksen mukaan heidän asiakkaistaan vuonna 2018 naispuolisia oli 31%, eli huomattavasti vähemmän kuin miehiä. Huomionarvoista kuitenkin on, että naisten lukumäärä kasvoi selkeästi kovempaa tahtia kuin miesten.

Naiset poikkeavat tutkimusten mukaan miehistä sijoittajina jonkin verran. Esimerkiksi Nordnetin selvityksessä tuli esille, että naiset ottavat huomattavasti vähemmän riskiä kuin miehet, mutta ovat saaneet keskimäärin parempaa tuottoa. Korkeampi tuotto saattaa selittyä osittain sillä, että naiset käyvät kauppaa vähemmän kuin miehet vähentäen näin kaupankäynnistä syntyviä kuluja.

Finanssialan vuoden 2019 tutkimusraportin mukaan erot miesten ja naisten säästö- ja sijoituskohteiden välillä ovat kaventuneet. Kuten oheisesta kaaviosta näkee, ainoa merkittävä ero miesten ja naisten välillä on miesten suurempi kiinnostus pörssiosakkeita kohtaan:

Kaavio, joka näyttää erot miesten ja naisten säästö- ja sijoituskohteissa vuonna 2019

(Kaavion tiedot ovat Finanssialan vuoden 2019 tutkimusraportista suomalaisten kotitalouksien rahankäytöstä.)

Danske Bankin vuonna 2018 julkaisemasta tutkimuksesta puolestaan tulee esille muun muassa, että naiset hakevat enemmän ammattineuvoja sijoittamiseen. Naiset myös sijoittavat hieman eri syistä. Tärkeimmiksi koettiin puskurin kokoaminen, vara unelmien toteuttamiseen ja perinnön jättäminen, kun taas iso osa miehistä kuvailee sijoittamista harrastuksena.

Sijoittamisen aloittamiseen on paljon tukea

Mikäli sijoittaminen kiinnostaa, mutta alkuun pääseminen tuntuu hankalalta, löytyy Suomesta jo paljon hyviä esikuvia. Naispuolisia sijoittajia esiintyy niin blogeissa, aikakauslehdissä, podcasteissa kuin sosiaalisessa mediassakin. Tunnetut sijoittajat kuten Julia Thurén, Merja Mähkä ja Jasmin Hamid kertovat säästämisestä ja sijoittamisesta avoimesti ja rohkaisevasti.

Myös naisille suunnattua vertaistukea ja suoraa avustusta sijoittamiseen on saatavilla. Muun muassa suositun Mimmit sijoittaa -blogin pitäjät järjestävät blogin kirjoittamisen ohella myös tilaisuuksia aloitteleville naispuolisille sijoittajille. Tämän lisäksi netistä löytyy erilaisia keskusteluryhmiä, joista saa neuvoja ja kannustusta. Esimerkiksi Facebookin Vauras Nainen -ryhmässä on yli 55 000 jäsentä keskustelemassa yleisesti raha-asioista mukaan lukien sijoittaminen.

Kaksi nuorta naista tietokoneen äärellä opiskelemassa sijoittamista

On lukuisia syitä, miksi sijoittaminen voi kaikesta huolimatta vaikuttaa arveluttavalta. Päällimmäisinä naisten huolista vaikuttaa olevan seuraavat:

  • Ylimääräisen rahan puuttuminen
  • Luottamuksen puute omiin taitoihin
  • Riskien pelko

Nämä ovat ymmärrettäviä syitä epäröidä sijoittamisen aloittamista, mutta murheet ovat turhia. Kuten jo todettu, sijoittaminen ei vaadi suuria summia. Rahastosäästämiseen pääsee kiinni jo esimerkiksi 10 eurolla kuukaudessa. Rahastot ovat samalla helppo vaihtoehto, sillä päätökset sijoituskohteista tekee rahastonhoitaja. Pankkien rahastot on yleensä jaoteltu riskitasoin, eli myös matalan riskin kohteita löytyy.

Minkään ei siis pitäisi estää sinuakin kokeilemasta sijoittamista!

Aloita sijoittaminen vaikka samantien

Mikäli kiinnostuit sijoittamisesta, ei mikään estä sinua aloittamasta jo tänään! Kuten Huhtala kommentoi, liikkeelle kannattaa lähteä perehtymällä aiheeseen. Kokeile esimerkiksi näitä:

Voit myös hakea sijoitusneuvontaa esimerkiksi pankeilta tai osallistua keskusteluun sosiaalisessa mediassa. Oppimateriaalia löytyy runsaasti ja monenlaisissa muodoissa.

Lähteet

Nordnet: blogi.nordnet.fi/naissijoittajat-takovat-porssissa-reipasta-ylituottoa
Danske Bank: danskebank.com/fi/uutiset/uutisarkisto/press-releases/2018/08032018

Sinua saattaisi kiinnostaa myös seuraavat artikkelimme

Valikko